Mejätreeni nro2

Viikonloppuni kului Tollerileirillä taippariryhmäläisiä kouluttaessa, mikä olikin itselleni uusi ja oikein mukava kokemus. Omien koirien treenaaminen jäi vähiin, Ruutille kävin vain pikaisesti vähän riistaa näyttämässä ja yhden yliuiton suolammella tekemässä leirin aikana. Pääsi se toki Emilian pitämässä jh-koulutuksessa demokoiraksi ja myöskin leirin päättäneeseen jh-kisaan esiintymään Elisan kanssa. Tollerileirin jälkeen sunnuntai-iltana kävin tekemässä verijäljen, jonka ajan Ruuti odotti passissa puuhun kytkettynä. Jäljelle tuli mittaa parisataa metriä, ja siinä oli yksi kulma jolla makuu. Aikaisin aamulla kävin sitten ajamassa jäljen, ja jäljestys sujui jo paljon viimekertaista vauhdikkaammin. Ruuti lähti alkumakaukselta hätäisesti liikkelle, ja erittäin voimakkaasti jäljen puolelta toiselle seilaava meno alkoi. Ensimmäisen suoran loppupuolella jälki sukelsi harvasta männiköstä tiheään kuusikkoon, eikä Ruuti osannut tai uskaltanut edetä tuon rajan yli, vaan jäi pyörimään jäljen molemmille puolille yrittäen lopulta lähteä paluujäljelle. Autoin sen tiheikön sisään, ja jäljestys jatkui. Kulman Ruuti ylitti mitenkään noteeraamatta, mutta huomasi sitten veretyksen loppuvan ja kääntyi sujuvasti toiselle suoralle. Tällä suoralla ihmetystä aiheutti kahden kaatuneen puun ylitys. Ruuti haisteli runkoja, eikä ilmeisesti uskonut että verijälki voisi jatkua niiden yli, koska yritti etsiä jäljen jatkoa seuraten runkoja sivuille päin. Lopulta R kuitenkin selvitti tämän kohdan itsenäisesti, ja loppumatka meni jopa melko jälkitarkasti. Vähän ennen kaatona ollutta ruokakuppia harhauduimme vähän sivuun jäljeltä, mutta kaadolle kuitenkin pääsimme. Lisää treeniä kaivataan, mistään varmasta suorittamisesta ei vielä voi puhua näiden kahden treenimme perusteella.

Mejätreeni nro1

Otin tänään jäljentekovälineet töihin mukaan, ja iltapäivällä kotiin palatessani pysähdyin metsätien varteen tekemään Ruutille ensimmäisen harjoitusjäljen. Jäljestä tuli loivan kaaren muotoinen, ja noin sata metriä pitkä. Maasto oli harvaa kuusikkoa. Kävin itse kuntorasteilla suunnistustaitoani ylläpitämässä, ja sitten illalla saunan jälkeen pakkasin Ruutin autoon ja lähdin kokeilemaan jäljestämistä. Ruuti sai tyytyä Oton jälkivaljaisiin, jotka kyllä istuivat ihan mukavasti sillekin. Jälki oli ennen suoritustamme ehtinyt vanhentua vain nelisen tuntia, mikä ei ehkä ole kovin ihanteellinen aika ensimmäisellekään jäljelle. Ruuti tutki alkumakauksen huolella ja lähti ilman kehoituksia jäljelle. Muutaman metrin edettyään se alkoi näyttää epävarmalta ja pyörähti pari pientä lenkkiä jäljen molemmilla puolilla. Työskentely jatkui kuitenkin itsenäisesti, ja Ruuti pysyi koko ajan niin lähellä jälkeä, että sain kerättyä matkalla talteen kaikki merkintään käyttämäni pyykkipojat. Ruutikin vaikutti olevan ilmavainuinen jäljestäjä, joten kulku aaltoili jäljen puolelta toiselle. Vauhtia ei ollut liikaa, vaan etenimme mukavan rauhallista vauhtia kaadolla odotelleelle ruokakupille asti. Yleensä Ruuti hotkaisee illan liha-ateriansa parilla suupalalla, mutta nyt se nuoleskeli ruokaa pitkään epäluuloisen näköisenä ennen kuin uskalsi syödä sen. Tästä on hyvä jatkaa treenejä, ensi kerralla jälki saa lisää ikää ja pituutta sekä yhden kulmauksen matkan varrelle.

Näyttelyarvostelu 3.6.2012

Tuomari Satu Ylä-Mononen arvioi Ruutia näin: "Tasapainoinen narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Riittävän vahva nartun pää. Kookkaat korvat. Vahva luusto. Niukka eturinta. Kaunis kaula ja ylälinja. Hyvät kulmaukset. Hyvä häntä. Esitetään erinomaisesti."

Mänttä 3.6.2012

Muodollisesti pätevä

Ruuti käväisi eilen Mäntän näyttelyssä, jossa se Emilian esittämänä näytti tuomarin mielestä niin hyvältä että saimme kotiinviemisiksi kolmannen sertin sekä Suomen Muotovalion arvon. Ruuti siis valioitui elämänsä kuudennessa näyttelyssä, joista se on saanut sertin kaikista tämän vuoden puolella käydyistä. Aika hyvin koiralta, jota hankittaessa ei ulkomuotoseikkoja juurikaan mietitty eikä kasvattajakaan uskaltanut luvata siitä kehittyvän mitään näyttelytähteä. No, nyt Ruuti pääsee näyttelyhommista osa-aikaeläkkeelle, ja keskitymme treenaamaan rodunomaisia lajeja. Emilian jh-kaverina Ruuti varmasti pääse kehiin jatkossakin, niin varma kehäesiintyjä siitä on kouliintunut.

Linjat kunnossa

Kävimme eilen Ruutin kanssa Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen kimppatreeneissä, missä aiheena oli ohjaus. Olin Ruutin kanssa ryhmässä missä lisäksemme oli yksi kultsu sekä kaksi labbista. Koirille tehtiin ensin kaksi muistipaikkaa pellon kulmiin, ja niistä otettiin muutama dami ylös ohjaajan valitsemalta etäisyydeltä. Ruuti selvitti tehtävät hienosti. Seuraavaksi käytiin pienen lammen rannassa, jossa koirille heitettiin markkeeraus lammen vastarannalle. Ruuti ei saanut vainua rantamutaan uponneesta damista ja joutui haeskelemaan sitä hetken. Palauttamaan se meinasi ensin lähteä metsän kautta, mutta sain sen karjaisemalla ja pillittämällä tulemaan takaisin veden yli. Luovutus ei tullut käteen asti, vaan dami putosi rantaan ravistelun ajaksi. Seuraavaksi samaan paikkaan jätettiin damit, ja koirat lähetettiin linjalla lammen yli. Tein ensimmäisen lähetyksen aivan rannasta, ja Ruuti eteni hienosti vastarannalle. Palautukseen Ruuti olisi taas lähtenyt rannan kautta, mutta karjaisu ja pillitys tehosi ja neiti ui nätisti takaisin. Nyt luovutuskin tuli käteen asti. Lähetin Ruutin vielä kerran, nyt hieman kauempaa rantaviivasta. Suora linja jatkui myös veteen, ja nyt palautus ja luovutuskin toimivat hienosti. Lopuksi otimme vielä molemmista pellon kulmista damit ylös pitkillä linjoilla, eikä Ruutilla ollut mitään vaikeuksia. Pientä vinkumista Ruuti piti välillä vuoroa odotellessamme, mutta varsinaisesta piippauksesta ei mielestäni voi puhua. Kouluttajana toiminut Aaltosen Tuijakin kehui Ruutia taitavaksi ja hiljaiseksi tolleriksi, mistä jäi itselleni oikein hyvä mieli.

Kuvia

Kansikuvan Ruuti on ehtinyt parissa vuodessa kasvaa aika paljon, joten lienee paikallaan laittaa tänne muutama tuoreempi kuva. Nomekuvat ovat viime syksyn kenneltreffeiltä Jani Vertasen otoksia, kaksi match show -kuvaa taas tältä keväältä.